Reipas tulee, PeKa on valmis! Otteluennakko Peli-Karhut - Lahden Reipas la 25.9. klo 15

24.9.2021

PeKan pelaajat iloitsevat maalin teossa PK Keski-Uusimaata vastaan. Lauantaina tätä toivottavasti nähdään lisää.

Kakkosta on jäljellä neljä kierrosta ja PeKan tilanne on jännittävä: putoamisviivan yläpuolella ollaan maalieron turvin. Seuraava mahdollisuus pistetilin kartuttamiseen on lauantaina 25.9., kun Arto Tolsa Areenalle saapuu vieraaksi Lahden Reipas. Vierasjoukkue on sarjataulukossa sijalla neljä, Peli-Karhujen keikkuessa paikalla 10.

Joukkueet kohtasivat toisensa heinäkuun puolivälissä Lahden Kisapuistossa. Helteinen hegemonia päättyi lukemiin 1-1. PeKa oli tuolloin pakotettu puolustuskannalle, mutta syy siihen löytyy 30. minuutilta: Joonatan Lassila lensi suoralla punaisella pihalle holtittoman taklauksen johdosta. Karhulalaiset taistelivat vajaamiehisenä urhoollisesti ja puolustivat fiksusti, joten vieraspistettä voi pitää ansaittuna.

Reipas on tällä kaudella onnistunut 27 kertaa maalinteossa. Kolme parasta maalintekijää ovat Berat Köse (6 maalia), Miska Verkko (6), ja Tomi Kult (5). Tässä kolmikossa on PeKa-puolustukselle pideltävää ja kotiyleisölle katseltavaa. Lahtelaisten valmentajana toimii Tommi Kautonen, joka valmensi FC KooTeePeetä vuonna 2008.

PeKan kuntokäyrä on viime aikoina osoittanut alaviistoon. Kolme viimeisintä kamppailua on päättynyt tappioon ja näissä peleissä PeKa on tehnyt vain yhden maalin. Liialliseen synkkyyteen ei ole kuitenkaan tarvetta, sillä esimerkiksi PEPOa vastaan karhulalaiset pelasivat ehjän ysikymppisen, mutta palkintoa ei pisteiden muodossa saatu. Tarkalla puolustuspelaamisella ja väkevällä taistelulla Reipas on kaadettavissa.

PeKa-Reipas lauantaina 25.9. klo 15.00 Arto Tolsa Areenalla.

OP Kymenlaakson omistaja-asiakkaat joilla on käytössä OP-mobiili -sovellus, saavat lipunmyynnistä mobiilisovellusta käyttäen kaksi lippua yhden hinnalla yhteen PeKan edustusjoukkueen kotipeliin myös syyskuussa. Jos etu on vielä käyttämättä, niin muistathan lunastaa tämän lauantaina.

Edun löydät OP-mobiilin omistaja-asiakas -osiosta: kumppaneiden tarjoamat edut / Op Kymenlaakso.

Futis on parasta paikan päällä! Tervetuloa katsomoon.