Tietoa meistä

Seuran historiaa

Kalevi Näätäsen kokoamasta kirjasesta, Peli-karhut ry. 50 vuotta palloilua Karhulassa (1995) 

Ryhtyä perustamaan urheiluseuraa sodan jälkeisen pula-ajan olosuhteisiin osoitti melkoista rohkeutta, kun tiedämme, kuinka paljon erilaatuisia ongelmia seuratoiminnan tuloksekkaaseen johtamiseen liittyy. Vaikeudet olivat vielä normaalia suuremmat, koska seura oli oleva palloilun erikoisseura ja tiedettiin silloisen Kymin kunnan suuresti puutteelliset kenttä- ja saliolosuhteet. Lisäongelmia toivat ajan yleiset puutteet, joista johtui vaikeudet hankkia moneen palloilumuotoon tarvittavia välineitä ja varusteita.

Ne 16 rohkeaa perustajajäsentä 15. päivänä huhtikuuta 1945 olivat varmaan tietoisia tulevan työnsä vaativuudesta - ainakin ne, jotka sittemmin jopa vuosikymmeniä panostaan säästämättä seuran elimissä ja eri lajien vetäjinä toimivat.

Palloiluseuran perustamisen tarve oli ilmeinen. Siitä kertovat aktiivien harrastajien nopea lisääntyminen, se into, jolla lajeja harrastettiin hyvinkin puutteellisissa olosuhteissa. Seuran jäsenmäärä kasvoi alkuvuosina hyvin nopeasti - kahden ensimmäisen vuoden aikana se nousi 322:een.

Kun sodan mittelöissä oli kamppailtu ylivoimaisia ongelmia vastaan, nämä seura-aktivistit jaksoivat samaan tapaan kamppailla oman aikansa vaikeuksien parissa ja voitollisesti. Vuosien menestys eri lajeissa oli uhrautuvan työn tulosta ja osoitti, että rohkeasti vastaamalla haasteisiin palkkio tulee aikanaan.

Meidän jälkipolvien tulee kohottaa tehty työ kunniaan. Samanlaisella työllä seura on jatkossakin osoittava elinkelpoisuutensa. Parhaan kunnioituksensa edellisille menestyksekkäille seuratyön uurastajille osoitamme tekemällä omana aikanamme parhaamme. Vuosien saatossa saattaa tulla joskus menestyksen jälkeen laskukausia. Niistä noustaan, kun uskotaan, että urheiluseuratyö kannattaa.

Näiden kansien sisään olen koonnut oleellisen seuran lajien synnystä, 'elämän parhaista vuosista' -kuolemastakin. Joukkoon olen laittanut mukaan pikku episodeja vuosien varrelta, jotka selvittänevät aikansa kuvaa - keventävätkin. Vuosikymmenien vaikuttajista olen myös pyrkinyt tuomaan esille parhaat saavutukset ja ansiot. Tilastojen tutkijoille olen laatinut historiikin loppuun pelattujen sarjojen tulokset. Ne eivät ole aivan aukottomia, koska joiltakin vuosilta oli tietoa niukalti saatavissa, vaikka olen kymmeniä tunteja arkistoja ja eri lähdeaineistoa tutkinut - ja etsinyt.

Kotkassa maaliskuussa 1995

Kalevi Näätänen

Silloin kun vielä käytiin jatkosodan viimeisiä taisteluja Pohjois-Suomessa Norjan rajan tuntumassa entisiä aseveljiä vastaan, lähdettiin eteläisessä Suomessa rauhan toimiin. Sellaiseksi toimeksi voidaan katsoa kiinnostuminen vapaa-ajan harrastuksiin. Näissä merkeissä kokoontui urheiluseuraa perustamaan seuraava kymiläinen miesjoukko:

  • Väinö Hentunen
  • Joska Siltanen
  • Toivo Tietäväinen
  • Pentti Riekkinen
  • Lauri Vihtonen
  • Helmuth Tommola
  • Aarre Mantere
  • Aulis Mantere
  • Väinö Rouvinen
  • Emil Taskinen
  • Veli Korjus
  • Viljo Vuorela
  • Esko Lukkari
  • Väinö Turunen
  • Hugo Grön
  • Veikko Tirkkonen

Otetaan suora lainaus palloiluseuran perustavasta kokouksesta.

Poytäkirja palloiluseuran perustavasta kokouksesta, jossa puhetta johti Väinö Hentunen ja sihteerinä toimi J. Siltanen. Kokous oli Kymin Kinemassa 15/IV 1945 klo 10. Saapuvilla oli 16 palloilun harrastajaa.

1 § Kokouksen avasi herra Väinö Hentunen selittäen paikkakunnan palloiluoloja ja ehdotti, että Kymiin perustettaisiin palloilun erikoisseura, mikä ehdotus saikin lämpimän vastaanoton ja täydellisen kannatuksen.

3 § Tunnin kestäneen keskustelun jälkeen äänestettiin kolmesta ehdolle hyväksytystä nimestä seuran nimi. Äänestyksen tulos:

  • 'Kymin Palloilijat' 8 ääntä
  • 'Kymin Työväen Palloilijat' 6 ääntä
  • 'Kymin Pallotoverit' 2 ääntä

Näin tuli seuran nimeksi: Kymin Palloilijat

4 § Seura päätti liittyä Työväen Urheiluliittoon Kymenlaakson piirikunnan kautta.

5 § Puheenjohtajan luettua TUL:n mallisäännöt hyväksyttiin ne seuran säännöiksi.

Välittömästi perustavan kokouksen jälkeen pidettiin Kymin Palloilijoiden ensimmäinen kokous, jossa seuran puheenjohtajaksi valittiin Väinö Hentunen, sihteeriksi Pentti Riekkinen ja ensimmäiseen johtokuntaan edellisten lisäksi seuraavat jasenet: Emil Taskinen, Joska Siltanen, Aarre Mantere, Väinö Turunen ja Toivo Tietäväinen vakinaisiksi sekä varajäseniksi Veli Korjus, Väinö Rouvinen ja Lauri Vihtonen. Ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa, joka pidettiin välittömästi edellisten kokousten jälkeen, tehtiin vielä seuraavat valinnat: varapuheenjohtajaksi valittiin Joska Siltanen, varasihteeriksi Väinö Rouvinen, rahastonhoitajaksi Toivo Tietäväinen,jäsenkirjuriksi Emil Taskinenja kalustonhoitajaksi Aarne Mantere.

Vaikka ensimmäinen jaostovalinta tehtiin toukokuulla - pesäpallo - niin lopulliset valinnat tehtiin elokuun yleisessä kokouksessa ja seuraan valittiin: miesten pesäpallo-, naisten pesäpallo-, jalkapallo-, koripallo- ja jääpallojaostot. Muita perustettuja elimiä oli otteluiden järjestelytoimikunta ja tanssilavatoimikunta.

Seuratoiminta saattoi alkaa kaikessa laajuudessaan.

Jasenmaaran kehitys oli alkuun luonnollisesti melko nopeaa, josta seuraavat luvut antavat oivan kuvan:

  • 1945 - yli 250
  • 1947 - 322
  • 1950 - 442
  • 1951 - 447
  • 1957 - 583

Tuo kehityskulku kertoi vastaansanomattomasti siitä, että palloiluseuran perustamiselle oli ollut tarve olemassa.

Harjoitus- ja peliolosuhteet

Koska seuralla oli ensimmäisen 10 vuoden aikana toiminnassa kaikkiaan 6 lajia - ei ehkä tehollisesti kaikki samanaikaisesti -, niin oli melkoisia ongelmia harjoituspaikkojen saannissa. Kentat olivat puutteellisia, varustetaso olematon, joten itse jouduttiin talkoilemaan, jotta lajia voitaisiin harrastaa.

Pesäpalloa harjoiteltiin ja pelattiin seuraavilla paikoilla:

  • naiset Yhteiskoulun pihalla
  • miehet Karhulan torilla

Jalkapalloilijat käyttivät

  • Sunilan ja Katajaisten kenttiä
  • joskus myös sunnuntaiaamuisin Haminaan johtava tie Helilän keskustassa
  • sekä Karhulan tori olivat harjoituspaikkoina

Se oli mahdollista silloisissa liikenneoloissa.

Jääpallo ja jääkiekko

Jääpalloilijat ja jääkiekkoilijat harjoittelivat ja pelasivat n.s. Saviponnin kentällä Kyminsuussa, jossa ongelmana oli usein veden nousu jäälle. Jääpallo jäikin melko pian pois lajivalikoimasta kunnollisen, riittävän ison peliareenan puuttuessa.

Jääkiekko valtasi jääpelina asemansa. Jääkiekkoilijoilla oli aluksi itse tehty kaukalo ilman pyöristettyjä kulmia ja maalit oli tehty puusäleistä, jotka kauden lopulla olivat 'kahvipuiksi' pirstoutuneet, varsinkin kun opittiin maaliin kiekkoa kohottamaan. Kaksiset eivät olleet myöskään pukusuojat, sillä luistimia ja varusteita laitettiin Tiiliruukin talvella tyhjänä olleessa sikopahnassa. Uuden kentän myötä olosuhteet ratkaisevasti paranivat, kun saatiin kunnan toimesta kunnollinen kaukalo.

Silti ongelmia riitti. Seuran 'Väni' poikineen v. 1948 täytyi itse huolehtia kentän kaikenpuolisesta kunnossapidosta. Siinä ongelmia olikin, kun sattui luminen talvi ja kova lumisade ennen ottelua: kyllä saivat kolat ja lapiot heilua, kun koneita ei ollut käytössä. Vaikka talkooryhmä oli nimetty, ei se aina parhaalla tavalla toiminut.

 

 

Vuoden 1946 vuosikertomuksesta löytyy silloisen sihteerin Georg "Kooka" Afanasjeffin lakooninen maininta:

'Vuoden arkinäkymiä olivat talvella luistinradan talkoissa yksin heiluva puheenjohtaja ja kautta vuoden puheenjohtaja ja sihteeri reklaameja levittämässä'.

Kori- ja lentopallo

Vastaavantasoisia ongelmia oli sisäpelien pelaajilla, kori- ja lentopalloilijoilla. Salit olivat pieniä, harjoitusaikaa vähän, mikä hidasti kovasti lajien kehitystä, vaikka kelvollista pelaaja-ainesta löytyikin. Alkuvuosien harjoituspaikkoja olivat Metsakulman ja Tampsan koulut, Kymin ty:n talo (paloi kevättalvella 1955) ja seurantalo Sampo. Löytyipä pöytäkirjoista maininta, että Sunilan Pirttiäkin oli tarkoitus anoa harjoituspaikaksi. Ei ilmeisesti saatu.

50-luvun puolivälin jälkeen salitilanne parani asteittain sille tasolle, että lajitkin pääsivät kehittymään. Lentopallo kuitenkin ehti loppua seurasta ennekuin pääsi nauttimaan parantuneista olosuhteista.

Salitilanteen kehitys

  • 1956 Korkeakosken koulu
  • 1957 Rauhalan koulu
  • 1960 Vesivallin (nyk.Karhulan) koulu
  • 1969 Helilan koulu
  • 1985 Karhulan ak:n liikuntahalli

Ennenkuin nykyiseen päästiin tehtiin palloilun valmennusta paljon pelien sääntöjen edellyttämää tasoa pienemmissä tiloissa. Kun uutta aina rakennettiin, jäi kuitenkin toivomisen varaa, vaikka edellisiin parannusta tulikin.

Lentopallo

Lentopallo oli laji, joka lyhyen aikaa vaikutti seuran urheilumuotona ja käväisi hetken aivan maamme huipulla, poti samoja ongelmia kuin koripallokin. Ei ollut kunnollisia harjoitus- ja pelisaleja. 50-luvun alussa ainoa käytössä ollut sali oli Tampsan koululla.

Tärkeimmät sarjat pelattiinkin siihen aikaan ulkosarjoina kesällä. Keskuskentän jääkiekkokaukalon kohdalla olleet kentät olivat harjoitus- ja peliareenoina ja lamput kentän yläpuolella olivat vaarassa. Samalla areenalla myös koripalloilijat kesäisin harjoittelivat, koska sisätiloihin ei silloin kesäisin päästetty. Lentopallon alku oli kuitenkin kehitelty tehtailla ruokatuntipelinä jo ennen 50-luvulle siirtymistä. Usein verkon tilalla oli vain naru tolppien välissä, mutta niin vain taidot siinäkin kehittyivät, että joukosta nousi kaksi maajoukkuepelaajaa aikanaan. Lentopallon yksi suosittu harjoitus- ja pelipaikka oli Kalliokoskella nk. I vakin kenttä, jonne kokoonnuttiin varsinkin pyhäaamuisin pelailemaan. Näitä muisteli Raimo Rahikainen, toinen näistä kypalaisista maajoukkuepaitaan pukeutuneista lentopalloilijoista.