PeKa B-pojat harjoitus- ja pelileirillä Prahassa

20.7.2018

Leiriryhmä joukkuekuvassa historiallisella Strahovin stadionilla, joka toimii nykyään Sparta Prahan harjoituskeskuksena

PeKa:n B-pojat olivat harjoitus- ja pelileirillä Tsekin pääkaupungissa Prahassa 13.-18.7.2018. Leiri tarjosi joukkueelle erinomaisen irtioton normaalista arjesta ja mahdollisuuden keskittyä ammattilaisen tavoin jalkapalloon kuuden päivän ajan erinomaisissa olosuhteissa. 

Joukkueen leirikohteena oli Satalicen urheilukeskus, joka sijaitsee vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Prahan keskustasta. Satalicen urheilukeskus tarjosi erinomaiset puitteet onnistuneen leirin pitämiseen, sillä keskuksesta löytyi kaikki tarvittava. Nurmikenttä oli erinomaisessa kunnossa ja sitä käytti PeKa B-poikien lisäksi harjoitteluunsa myös Tsekin liigassa pelaava Dukla Prahan edustusjoukkue, jonka harjoituksia pääsimme oman leiriohjelmamme ohessa kahtena päivänä seuraamaan lähietäisyydeltä. 

Leiriohjelmaan kuului kolme lajiharjoitusta, yksi fysiikkaharjoitus, kaksi harjoitusottelua sekä henkilökohtaiset palaverit pelaajien kanssa. Lisäksi joukkue käytti paljon aikaa lihashuoltoon ja muutenkin itsestä huolehtimiseen. Näin pelaajien suorituskyky pyrittiin säilyttämään mahdollisimman hyvänä läpi leirin. 

Leirin aikana ehdittiin myös käydä tutustumassa Prahaan kaupunkina ja vierailla mm. Kaarlensillalla, joka on yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kaupungilla kuljeskelun lisäksi kahtena päivänä oli mahdollisuus tehdä ostoksia, joten joukkue ehti ottaa myös pieniä irtiottoja jalkapallosta leirin aikana. Erittäin tärkeä asia oli, että joukkue sai viettää paljon aikaa yhdessä myös kentän ulkopuolella. 

Leirin kohokohta oli ehdottomasti päätöspäivän harjoitusottelu Sparta Prahaa vastaan. Ottelu pelattiin historiallisissa puitteissa maailman suurimmalla stadionilla, Strahovin stadionilla, jonka sisään on rakennettu Sparta Prahan harjoituskeskus. Stadionin yleisökapasiteetti on aikanaan ollut peräti 240 000 ihmistä. Olosuhteet ja puitteet pelille olivat siis ainutlaatuiset ja tämän upean kokemuksen kaikki muistavat varmasti vielä pitkään. PeKa myös pelasi leirin päätteeksi vielä hyvän ottelun eurooppalaisen suurseuran juniorijoukkuetta vastaan ja vaikka Sparta Praha voittikin ottelun 4-1, voi karhulauma olla omaan esitykseensä tyytyväinen. PeKa haastoi Spartan erinomaisesti kovalla taistelulla sekä hyvällä peli-ilmeellä ja ottelu olikin erittäin vauhdikas ja hyvätasoinen, jota oli ilo katsoa.

Kaikin puolin siis erittäin onnistunut sekä hienoja kokemuksia täynnä ollut reissu ja joukkue palasikin tyytyväisenä Suomeen, siitäkin huolimatta, että paluulento oli hieman yli kolme tuntia myöhässä. Hienot kuusi päivää takana leirin merkeissä, tästä on hyvä jatkaa hommia eteenpäin täällä tutussa ympäristössä. Kiitos kaikille mukana olleille!

Jutun ohessa muutamia kuvia reissun varrelta. 

Sparta Prahan harjoituskeskus Strahovin stadionilla
Sparta Prahan harjoituskeskus Strahovin stadionilla
Sparta Prahan harjoituskeskus Strahovin stadionilla
Ottelu Sparta Prahaa vastaan pelattiin yhdellä Spartan harjoituskeskuksen lukuisista samettisista nurmikentistä
Kuva ottelusta Sparta Praha - PeKa
Satalicen urheilukeskuksen hotelli
Satalicen urheilukeskuksen erinomaisessa kunnolla ollut nurmikenttä
Kuva joukkueen harjoituksista Satalicen urheilukeskuksessa
Satalicen urheilukeskuksessa harjoitteli myös Tsekin pääsarjajoukkue Dukla Praha
Fysiikkaharjoitus joukkueen toisen valmentajan Sami Sahalan johdolla